Vappupuhe

toukokuu 2024

Hyvät keskustalaiset ystävät, naiset ja miehet.

On ilo olla täällä kanssanne vappua viettämässä. Tämä toukokuun ensimmäinen päivä on kevään sydäntä ja lupaus lähestyvästä kesästä. Ja vaikka luontoäiti on pitkälle huhtikuuta kalistellut viileitäkin kelejä, alkaa luonto olla valmiudessa luomaan ympärilleen taas vehreyttä, lämpöä ja uutta kasvua. Maasta heräävä maisema osoittaa meille kaikille, että ympärillämme on yhä paljon kauneutta.

Se olkoon myös muistutus siitä, että vaikka maailma on tälläkin hetkellä monin kohdin vinksallaan, Venäjä sotii edelleen ja kotimaan tapahtumissakin riittää ihmeteltävää, silti juuri luonto osoittaa sen, että pimeyden jälkeen tulee valon vuoro.

Me keskustalaiset olemme valon puolella.

Lähestyvät EU-vaalit avaavat meille jälleen suuren mahdollisuuden. Ehdokkaamme, täälläkin oleva mainio mies Vaasan vaalipiiristä Mika Lintilä (onko muita?) kiertää kenttää tuulispäänä ja he tarvitsevat ympärilleen vankkaa tukea ja kampanjoinnin kalsketta. EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, vastuullinen taloudenpito, Suomen asema niin alue- kuin maataloussektorilla tarvitsevat ääntä ja osaamista, jota meidän ehdokkailta todella löytyy.

Euroopan Unioinin vaalit ovat tärkeä ponnistus, ja toivon sen osalta myös edelliskertaa parempaa äänestysaktiivisuutta. Tarvitsemme lujaa edunvalvontaa. Siis ihmisiä läpi, jotka ovat osoittaneet kokemuksellaan ja näkemyksellään osaamista ja kriisinkestävyyttä. Valtiomiestaitoa ja verkostoja, joilla tärkeimmät ovet avautuvat.

Näillä sanoilla toivon myös Mika Lintilälle menestystä ja myötätuulta vaaleissa.

Keskustaa tarvitaan myös vajaa vuoden päästä niin alue- kuin kuntavaaleissa. Ehdokashankinta on käynnissä ja sen osalta on syytä olla tomerana. Kaikki vaalit ovat meidän yhteinen asiamme. Meidän suuri mahdollisuus.

Hyvät ystävät. Saan toimia täällä Seinäjoella kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Seinäjoen kaupunki maakuntakeskuksena painii omien kaupunkipolitiikkaan liittyvien haasteiden kanssa, joita eivät helpota nykyisen hallituksen nuiva suhtautuminen kuntien taloushaasteisiin. Se on erikoista, koska kunnat ja kaupungit ovat niitä, missä ihmisten elämä ja hyvinvointi tapahtuu. Nykyinen hallitus, vaativien menoleikkausten ja veronkorotusten keskellä tulisi muistaa, että hokema vaikkapa ”koulutus on erityissuojeluksessa” ei reaalielämässä sitä tarkoita, jos kuntien valtionosuudet kyntävät hallituksen taholta, eikä apua hokeman toteuttamiseen anneta.

Mutta Seinäjoella on myös paljon myönteistä. Kaupunki kasvaa edelleen voimalla. Meillä tapahtuu paljon hyvää ja oikeaa.

Myös maakunnassa tapahtuu merkittäviä joukkovoimaosoituksia. On todella kunniakasta, että eteläpohjalaiset kunnat, yhdessä elinkeinoelämän ja Etelä Pohjanmaan liiton kanssa ovat lähteneet voimakkaaseen taistoon yhteisrintamassa ammattikorkeakoulumme aloituspaikkojen osalta. Se on todella kunniakasta ja osoittaa, että maakuntahenki on tallella ja huoli tulevaisuudesta on yhteinen.

Maakuntahenkeä on välillä testattu, joskus on rapatessa roiskunut, mutta aina on noustu mies miehen vierelle ja nainen naisen vierelle, kun sitä on tarvittu. Eteläpohjalainen ei toista eteläpohjalaista hylkää, vaikka välillä olisi otettu kiivaastikin yhteen.

Etelä-Pohjanmaa pärjää, kun kuljemme rinnakkain. Me saamme olla ja meidän pitääkin olla ylpeitä siitä, mitä ympärillämme näemme. 

Hyvät vapputapahtumamme osallistujat. Käykäämme toukokuun aikaan päättäväisenä ja tulevaisuuteen luottaen. Edessämme on vaalien lisäksi myös puheenjohtajavalinta, mikä sysää kierroksia entisestään.

Otetaan Vappu vastaan ja pidetään huolta toisistamme. Keskusta nousee, se todella nousee.

kysykaa-mita-voitte-tehda-kaupungille

Siltarumpupolitiikkaa

9 heinäkuun, 2019

Kansanedustajan tehtäviin kuuluu myös oman alueen edunvalvonta. On huolehdittava, että

Uusi hallitusohjelma on historiallinen työvoitto, joka hakee vertaistaan

4 kesäkuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari iloitsee liikunnan ja kulttuurin puolesta.

Niitä askelmia oli 135

22 toukokuun, 2019

Oli sunnuntain ja maanantain välinen yö yli kuukausi sitten. Istuin kotonani

Hallitusneuvotteluihin on luonnollista osallistua

8 toukokuun, 2019

Kansanedustaja Pasi Kivisaari pitää Keskustan osallistumista hallitusneuvotteluihin lopulta luonnollisena ratkaisuna.

Eläkeläiset ovat voimavara

1 huhtikuun, 2019

Kun synnyin minulla oli olemassa molempien vanhempieni vanhemmat sekä isäni

Miten toimia koko alueen edunvalvojana

15 maaliskuun, 2019

Vaasan vaalipiiristä valitaan 16 kansanedustajaa. Vaalien jälkeen vaalikartalta on helposti

Tupakoiva mies

6 maaliskuun, 2019

Oli päivän neljäs ja viimeisin paikka. Heiluin ison ostoskeskuksen pihamaalla

naisilla-on-kaikki-mita-minulta-puuttuu

Korkeakoulupolitiikkaa eteläpohjalaisittain

3 helmikuun, 2019

Olin mukana viettämässä Seinäjoen yliopistokeskuspäivän juhlaa torstaina 31.1.2019. Ohjelmassa kuultiin

Sitä aikaa ei enää ole

16 tammikuun, 2019

Istuin autossa. Vierelläni autoa ajoi poikani, joka oli juuri täyttänyt

Mitäpä jos

7 joulukuun, 2018

Vanha viisaus on, jos et keksi muuta, kokeile totuutta. Edustamani