Teatterin merkitys kulttuurille ja taloudelle – Miksi Seinäjoen kaupunginteatterin lisäavustuspäätös oli elintärkeä?

Mielipidekirjoitus Ilkka-Pohjalainen lokakuu 2024

Kulttuuri ei ole vain viihdettä – se on olennainen osa yhteisömme sielua ja identiteettiä. Seinäjoen kaupunginteatteri on toiminut jo 60 vuoden ajan kaupungin ja koko Etelä-Pohjanmaan kulttuurielämän lippulaivana. Tämä pitkä historia osoittaa, että teatteri on enemmän kuin viihteen tuottaja; se on tärkeä työnantaja, yhteisöllisyyden edistäjä ja kaupungin vetovoimatekijä.

Kaupunginteatterin lisäavustus 150 000 euroa vuodelle 2024 on kriittinen sijoitus, joka mahdollistaa teatterin toimintojen jatkamisen haastavista ajoista huolimatta. Vuosi 2023 oli teatterin 60-vuotisjuhlavuosi, ja juhlaohjelmiston toteuttaminen on aiheuttanut väliaikaisia tappioita. Lisäksi kasvavat palkkakulut, yleinen kustannusten nousu ja valtion säästötoimenpiteet asettavat paineita teatterin talouteen.

Vuoden 2025 osalta teatteria uhkaavat kuitenkin uudet taloudelliset haasteet. Valtion tukien leikkaukset voivat tarkoittaa 100 000–200 000 euron vähennystä Seinäjoen kaupunginteatterin osalta. Lisäksi arvonlisäveron korotus 10 prosentista 14 prosenttiin vaikuttaa merkittävästi teatterin lipputuloihin, mikä asettaa paineita taloudelle. Seinäjoen kaupungin avustus vuodelle 2025 on 200 000 euroa enemmän kuin vuonna 2024. Tämäkin korotus on välttämätön.

Lisäavustuksen myöntäminen turvaa paitsi teatterin toiminnan, myös sen kyvyn toimia alueen merkittävänä työllistäjänä ja kulttuuritoiminnan kehtona. Ilman lisätukea riskinä on näivettymisen kierre. Tämä heikentäisi sekä teatterin laadukkuutta että vetovoimaa.

Teatteri on kuitenkin valmis tekemään kaikkensa toimintansa sopeuttamiseksi. Taiteellisen johtajan vaihtuminen tuo uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen, ja teatteri on suunnitellut ohjelmistonsa uudelleen pienemmällä henkilöstöllä ja esityskohtaisen budjetoinnin turvin.

Teatterin taloudellinen sopeutuminen on siis jo alkanut, mutta kaupungin tuki on ratkaisevassa asemassa, jotta toimintaa voidaan ylläpitää ja kehittää.

Seinäjoen kaupunginteatteri ei ole pelkkä kuluerä kaupungille, vaan se maksaa merkittävän osan saamastaan avustuksesta takaisin kaupungille vuokrina ja kiinteistön ylläpitokuluina – noin 700 000 euroa vuosittain. Lähes kolmasosa siis kilahtaa takaisin.

Avustuksen myöntäminen ei siis ole vain teatterin pelastamista, vaan myös sijoitus kaupungin taloudelliseen ja kulttuuriseen elinvoimaan.

Seinäjoen kaupunginvaltuuston enemmistö teki kokouksessaan 21.10.2024 aivan oikean ratkaisun.

Pasi Kivisaari

Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kesk)

tyttoja-ja-poikia

Hallitus teki välttämättömiä vastaantuloja

8 syyskuun, 2022

Suomi on vakavassa tilanteessa. Dramaattista, mutta totta. Ihmiset ovat helisemässä

Taiteilijan kuolema

17 elokuun, 2022

Viime viikon aikana vastaanotimme kaksi surullista uutista. Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen, laulaja-lauluntekijä

Lapsilisätuplaus on kunnianpalautus kaikille perheille

10 elokuun, 2022

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ehdotus ylimääräisen lapsilisän maksamisesta ensi joulukuussa

Seinäjoen ja Lapuan välillä on valuvika, joka tulee korjata

3 elokuun, 2022

Valtatie 19:llä tapahtuu hienoja asioita. Valtio on osoittanut vuoden 2020

Joutopäivämarkkinat

31 heinäkuun, 2022

Arvoisat markkinavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on suurenmoinen ilo

Heikkilän silta

15 heinäkuun, 2022

Arvoisat Heikkilän sillan juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Minulla on

Tangomarkkinat

6 heinäkuun, 2022

Arvoisat avajaiskulkueen osallistujat, naiset ja herrat, hyvä tangomarkkinayleisö Seinäjoen kaupungin

Summerfest

1 heinäkuun, 2022

Arvoisat Summerfestien juhlavieraat, naiset ja herrat Minulla on suuria kunnia

Björkenheimin silta

17 kesäkuun, 2022

Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat Seinäjoen kaupungissa on tänään

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Kuka juhlisi kampaajaa?

1 kesäkuun, 2022

Takapihan puutarha oli lyönnissä ja ympärillä oli joukko läheisiä, sukulaisia