Seinäjoki ja Etelä-Pohjanmaa tarvitsevat rohkeutta, yhteistyötä ja asennetta.

mielipidekirjoitus Ilkka-Pohjalainen syyskuu 2024

On aika pistää kaasu pohjaan ja tehdä isoja liikkeitä, jotka määrittävät maakunnan suunnan. Meillä ei ole aikaa jäädä polkemaan paikoilleen, kun maailma ympärillä kiristää tahtia.

Työelämä muuttuu, ja meidän on varmistettava, että Seinäjoella ja Etelä-Pohjanmaalla on työvoimaa, joka pystyy vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Peruspalvelut ovat tärkeä osa kokonaisuutta, mutta ilman vahvaa ja innovatiivista koulutusjärjestelmää meiltä jää uupumaan se tärkein kilpailuetu – osaavat ihmiset.

Opettajat, oppimisympäristöt, oppilaitokset, korkeakoulu – kaikki nämä ovat tulevaisuuden kasvun avaimia. Rima korkealle, ja koulutuksesta maakunnan ylpeys. Polkuja, jotka houkuttelevat tänne osaajia ja pitävät heidät täällä.

Työpaikat ja elinkeinoelämä ovat tulevaisuuden selkäranka. Tässä ei auta jahkailla. Meidän on houkuteltava enemmän yrityksiä, enemmän investointeja, enemmän toimijoita, jotka luottavat siihen, että aurinko nousee niin Seinäjoella kuin maakunnassa. Tämä ei tarkoita sitä, että rakennetaan lisää halleja ja toimistotiloja – se tarkoittaa, että luodaan oikeasti houkutteleva ilmapiiri, jossa yritykset haluavat kasvaa ja kehittää uutta. Rohkeutta ja päättäväisyyttä toimia niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Parhaimmillaan olemme talousalue, jossa jokainen kunta löytää oman vahvuutensa ja käyttää sitä koko maakunnan hyväksi.

Maakunnan kunnat ja Seinäjoki eivät ole vastustajia – meillä on yhteinen tavoite, ja se on saada Etelä-Pohjanmaa loistamaan. Jos jatkamme linjalla, jossa jokainen suojelee omaa tonttiaan, me häviämme. Ei enää pikkuvääntöjä. Seinäjoen pitää ottaa johtajan rooli ja vetää koko maakunta mukanaan, mutta se vaatii sen, että kaikki lähtevät mukaan yhteiseen työhön. Kuntien välinen kilpailu pitää kääntää voimaannuttavaksi yhteistyöksi.

Myös Seinäjoen pitää ajatella isommin. On katsottava laajempaa kuvaa – koko Etelä-Pohjanmaata. Meidän täytyy löytää tapa, jolla koko maakunta hyötyy Seinäjoen kasvusta, ja toisaalta Seinäjoki hyötyy vahvoista ympäröivistä kunnista.

Maakunnan kunnissa on valtava potentiaali. Hyvänä esimerkkinä Lapua ja Ilmajoki, jotka ovat pitäneet pintansa niin asukaskeskittyminä kuin elinvoimaisuuden osalta. Tämä hyvän kierre on levitettävä kaikkialle.

On uskallettava haaveilla isosti ja tehdä haaveista totta. On aika unohtaa pieniä askelia ottava strategia ja lähteä kovalla vauhdilla eteenpäin. Panostetaan ihmisiin, palveluihin ja rohkeisiin ideoihin. Ei enää näpertelyä, vaan tekoja.

On meidän aikamme loistaa – ja siihen tarvitaan rohkeutta, yhteistyötä ja asennetta.

Pasi Kivisaari

Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kesk)

pasi-kivisaari-urheilukentta

Valtion työnantajapolitiikka päivitettävä nykyaikaan

28 marraskuun, 2019

Valtionhallinnossa on tunnustettu ja tunnistettu valitettavan vähän nykyaikaisia etätyön tekemisen

Sisäilmapaja11 13.11.2019

13 marraskuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat kuulijat On suuri kunnia olla avaamassa

Lapuan Yrittäjät 9.11.2019

11 marraskuun, 2019

Puhuttaessa muutokset mahdollisia Arvoisat juhlavieraat, on suuri kunnia olla mukana

tyttoja-ja-poikia

Ihmisen loppu

25 lokakuun, 2019

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat

pasi-kivisaari-katse-alas-2

Paluu tulevaisuuteen

24 syyskuun, 2019

Viime vuosien hyvä taloudenpito ja parantuneet työllisyysluvut näkyvät mahdollisuutena panostaa

Budjettiriihen tulokset

18 syyskuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari on tyytyväinen budjettiriihen tuloksiin. -Vastoin

Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi

22 elokuun, 2019

Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtajaksi. Valtioneuvosto

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden avaus

19 elokuun, 2019

Arvoisat kuulijat, hyvät opiskelijat, naiset ja herrat Vuonna 1892 perustettu

tyttoja-ja-poikia

Yhden ihmisen show

19 elokuun, 2019

Elokuu. Koulut alkavat ja perheissä palataan arjen päiväjärjestykseen. Monet vanhemmat

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Takamiehen metsästys

2 elokuun, 2019

Olin helteestä turvonnut ja edessäni oli ensimmäisen maailman maisema. Istuin