Seinäjoen kaupunginvaltuuston talousseminaari

syyskuu 2024

Hyvä naiset ja miehet,

Lämpimästi tervetuloa Seinäjoen kaupunginvaltuuston talousseminaariin.

Talousarviota ja taloussuunnitelmaa on pyöritelty vähintään keväästä saakka ja lopullisen päätöksen määränpää on valtuuston kokous marraskuussa.

Toimintaympäristömme on se, että yleinen talous on edelleen vaikeuksissa ja sen myötä kuntanäkymät myös vuoden 2025 puolella vähintään haastavat. Myös valtion sopeutustoimet ovat mittavat ja se näkyy mm. valtionosuuksissa.

Olivat ajat mitkä tahansa, se ei muuta tehtäväämme.

Omat käyttömenot on sopeutettava siihen, mihin meillä on varaa ja tämä tarkoittaa sitä, että tuleva talousarvioraami on pidettävä. On aina hyvä muistaa, että tänäänkin, kun linjaamme vuotta 2025 ja matkaamme kohti marraskuuta, senkin jälkeen talousarvio itsessään on pelkästään paperi, jonka tulos ja onnistuminen ratkaistaan vuoden 25 aikana.

Eli talous on jatkuvaa prosessia, jossa on elettävä ajassa ja reagoitava, jos pohja ei pidä.

Seinäjokea haastaa käyttötalouden voimakas kasvu, vaimeahko tulokehitys ja toki myös vuosi vuodelta esiin tulevat välttämättömät investoinnit. Investointien osalta on kuitenkin todettava, toisin kuin ehkä yleisesti luullaan, Seinäjoki ei lopulta omaan kokoonsa nähden paukuta kaupunkirakenteeseensa mitenkään erityisen paljon. Taloushaasteet ovat siis muualla kuin investoinneissa.

Ja kyllä. Meidän on syytä onnistua.

Jokaisella toimialalla tarvitaan kriittistä tarkastelua talouden osalta. Ei niin, että tikun nokassa ovat pelkästään yksi toimiala. On myös hyvä pohtia prioriteettijärjestystä. Mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää, mitä voimme siirtää ja mitä emme voi siirtää.

Hyvät ystävät. On myös hyvä muistaa, että kaikki ei ole pielessä, eikä ehjää kannata rikkoa.

Kaupungin kasvu asukasluvussa, yrityskentällä ja palvelutarjonnassa antaa myös uusia mahdollisuuksia. Meillä on edelleen paljon hyvää ja paljon saavutettavaa.

Seinäjoen kaupungin onnistumisella on myös laajempi merkitys kuin pelkästään oman kunnan alueella: kaupungin pärjäämisellä on myönteinen vaikutus koko Seinäjoen kaupunkiseudun tulevaan kehitykseen. Pelkästään vuosittain syntyvät uudet työpaikat sekä Seinäjoen vetovoima antavat uusia eväitä kaikille alueen kunnille.

Hyvä seminaariväki

Tänään keskustelun pohjana on Raami 2.0.

Vuoden 25 tulostavoite on vähintään +2 miljoonaa euroa, josta olemme vielä jonkin verran jäljessä.

Tarvitsemme edelleen sopeutusta, rakenteita ja tulopohjan vahvistamista. Nettoinvestoinnit osalta liikumme reilussa 33 miljoonassa.

Seinäjoen kaupunginhallitus kokoontui viikko sitten vastaavien asioiden äärelle. Sen eräs lopputulema ja linjaus oli mielestäni hyvin vastuullinen. Kaupunginhallitus arvioi, että kunnallisveroa vuoden 2025 osalta on syytä nostaa 0,8 prosenttiyksikön verran (8,4à9,2). Mielestäni tämä on täysin välttämätöntä, yksiselitteisesti, mutta tämäkään nosto ei tarkoita sitä ettei omiin rakenteisiimme tulisi kajota. Tarvitsemme tekoja, joiden vaikutus on pysyvää, ei niinkään sellaista, jotka vaikuttavat kertalämmitteisesti ja senkin jälkeen itse ongelma jää paikalleen.

Mutta kyllä me tästä jälleen selviämme.

Hyvä seminaariväki, jatketaan ohjelman pohjalta. Seuraavaksi kaupunginjohtaja. Meillä on myös kunnia kuulla kuntaliiton kehittämispäällikkö Mikko Mehtosta ja muutenkin vahva kattaus eri toimialojen puheenvuoroja.

Tämä seminaari-ilta on rakennettu, ehkä aikaisemmista poiketen niin, että emme lähde haahuilemaan ryhmiin, vaan pidämme nipun kasassa koko illan. Tehtäväni on toimia myös kellokallena ja huolehtia, että aikataulu pitää. Talousseminaarin loppuun toivon vielä intoa ja ponnekkuutta loppukeskusteluun, jossa mielellään kuulisin johtopäätöksiä talousarviokokonaisuudesta.

Olette lämpimästi tervetulleita.

Atrian jätti-investointi on yhteiskuntavastuuta parhaimmillaan

22 lokakuun, 2020

Medialle to 22.10.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Järjestöt saivat työrauhan vuodelle 2021

16 syyskuun, 2020

Medialle ke 16.9.2020, julkaistavissa heti Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari

Puhe puoluekokouksessa

5 syyskuun, 2020

Hyvät keskustalaiset, vastuunkantajat, ystävät! Minun Suomeni on tähtitaivaan alla. Se

Sivistykseni rajat ovat maailmani rajat

1 syyskuun, 2020

Olen keskustalainen, koska puolue on arvoiltaan vakaa ja viisas. Keskustalaisuus

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Sitä kohti, mitä pelkää

12 elokuun, 2020

Suomen Keskustan puoluekokous järjestetään syyskuun alussa Oulussa. Olen asettunut Etelä-Pohjanmaan

Kun muut ovat ympäriltä häipyneet

1 elokuun, 2020

Oli heinäkuun 6. päivä. Ajelin kohti Niinisalon varuskuntaa. Takapenkillä oli

joukko-teloitus

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

20 heinäkuun, 2020

Monilla vanhemmilla – minullakin – on ajatus siitä, että lapseni

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Minä kaipaan heitä

19 toukokuun, 2020

Suuri osa maailman ihmisistä elää rajoitettua elämää koronaviruspandemian vuoksi. Koronavirustartunnat

Kahden viikon tähden

6 toukokuun, 2020

Varhaiskasvatus ja perusopetus palaavat lähiopetukseen ja -kasvatukseen toukokuun puolessa välissä.

miten-vahan-minusta-jaa

Polvillaan

15 huhtikuun, 2020

Työllisyysasteen nosto ja julkisen talouden tasapaino ovat olleet hallitusten ykköstavoitteita