Seinäjoen ja Lapuan välillä on valuvika, joka tulee korjata

Valtatie 19:llä tapahtuu hienoja asioita. Valtio on osoittanut vuoden 2020 budjetista Seinäjoki-Lapua välille 25 miljoonan euron tiemäärärahan. Hankkeessa rakennetaan parhaillaan Nurmossa ja Lapualla keskikaiteella erotettu ohituskaistapari sekä parannetaan eritaso- ja muita liittymäjärjestelyjä. Näyttävimmät työt tapahtuvat mm. Atrian kohdalla.

Valtatie 19 on vilkkaasti liikennöity valtaväylä Etelä-Pohjanmaalla ja osa Suomen pääväyläverkkoa. Valtatie palvelee pitkämatkaista liikennettä sekä Seinäjoen ja Lapuan kaupunkiseutujen maankäyttöä ja elinkeinoelämää.

Tieyhteyden kohennukset olivat pitkään tavoiteltu kärkihanke, johon osallistui laaja joukko maakunnan luottamushenkilöitä, kansanedustajia, kunta- ja maakuntajohtoa ja elinkeinoelämän edustajia. Edunvalvontaa parhaimmillaan.

Tie on myös auki kohti Seinäjoki-Lapua-välin lopullista päämäärää. Nelikaistaisuutta (2+2), joka muodostasi tukevan sydämen matkalla kohti valtatien muita kohennuksia. Myös Lapualta pohjoiseen vaaditaan toimia. Samoin valtatien luonteva jatke kt67 on suunnittelussa. Hyvä niin. Tehdään tämä kaikki.

Seinäjoki-Lapua-välillä muhii kuitenkin todellinen ongelma. Tässä vaiheessa valitettavaan mopen osaan on jäänyt Teppo-Isokoski-liittymä Nurmossa.

Teppo-Isokoski -eritasoratkaisun toteuttaminen on ollut optiona mukana jo Seinäjoen itäisen ohikulkutien hankkeessa. Optio on ollut uudelleen mukana käynnissä olevan rakennushankkeen kilpailutusvaiheessa, mutta sen toteutus jätettiin kustannussyistä pois. Liittymän parantaminen on ollut tarkoitus toteuttaa rakentamalla valtatien alittava ajoyhteys Isokoskentieltä Tepontielle sekä tarvittavat rinnakkaistieyhteydet. Hankkeen tiesuunnitelma on lainvoimainen.

Liittymän nykyinen ja tuleva tilanne ovat kestämättömiä. Valtatiellä keskimääräinen vuorokausiliikenne on 12 500 – 15 000 ajoneuvoa ja liittymisiä päätielle tehdään noin 2000-2500 kertaa vuorokaudessa. Nykyisessä liittymässä on sattunut useita liikenneonnettomuuksia, joissa on tapahtunut sekä loukkaantumisia että kuolemantapauksia. Henkilöliikenteen lisäksi liittymän kautta kulkee eri suuntiin runsaasti myös maatalousajoneuvoja ja alueella on vilkasta yritystoimintaa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että risteykseen olisi tulossa rinnakkaistiet. Ne varmasti ovat tyhjää parempia (turvallisuus), mutta edelleen torso. Tällöin Tepon ja Isokosken alueen liikenne jouduttaisiin ohjaamaan jo ennestään ruuhkaiselle tie- ja katuverkolle, mitkä heikentävät alueen liikenneturvallisuutta sekä aiheuttaisi maataloudelle ja alkutuotantoyrittäjyydelle merkittäviä kiertohaittoja.

Kyseessä on nykyisessä kehittämishankkeessa oleva valuvika, joka uhkaa vaarantaa liikenneturvallisuutta.

Siksi tarvitsemme taas toisiamme. Etelä-Pohjanmaan liitto on ryhdikkäästi esittänyt 6-8 miljoonan euron lisämäärärahaa, joilla toteutetaan Teppo-Isokoski eritasoratkaisu ja mahdolliset rinnakkaistiet.

Lobbauksen aika on nyt. Syksyn budjettiriihessä on mahdollisuus kajauttaa Etelä-Pohjanmaalta huuto, joka kaikuu ministeriössä ja eduskunnassa saakka. Kutsun siihen työhön kaikki mahdolliset tahot.

Pasi Kivisaari
kansanedustaja (kesk)
Seinäjoki

Kirjoitus on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 3.8.2022

eduskustavaalit-teemat-pasi-kivisaari

Kuka juhlisi kampaajaa?

1 kesäkuun, 2022

Takapihan puutarha oli lyönnissä ja ympärillä oli joukko läheisiä, sukulaisia

Suomen tie

13 huhtikuun, 2022

Suomessa on ollut pitkään vallalla laaja kannatus niin sanotulle Nato-optiolle.

Keltainen kaulaliina

9 maaliskuun, 2022

Soitin anopille. Kyselin keltaisen kaulaliinan perään ja sellainen löytyi. Komensin

Ukrainaa ei saa jättää yksin

8 maaliskuun, 2022

Puhe Seinäjoen torilla Hyvät ystävät Vaikka mieleni on surullinen ja

Kuortaneen uintikeskushanke

21 tammikuun, 2022

Valtion liikuntaneuvoston 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pasi Kivisaari: Kuortaneen uintikeskushanke täyttää

Humahdus

31 joulukuun, 2021

Kulunut vuosi alkaa olla päätepisteessä. Taaksepäin tähyillessä tuntuu, että yhden

Kuolemanvaara

8 joulukuun, 2021

Suomessa syntyi vuonna 2020 lähes 24 000 poikaa. Kun he

Tulevaisuushuuto

8 joulukuun, 2021

Kansanedustaja Kivisaari: Festivaalituki on tulevaisuushuuto Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt

Taiteen merkityksestä yhteisöllisyydelle

13 syyskuun, 2021

Puhe päiväkoti Tähden avajaisissa 10.9.2021 Arvoisat juhlavieraat Minulla on ilo

Lintilällä savuava ase

6 syyskuun, 2021

Elinkeinoministeri Mika Lintilällä (kesk.) on epäkiitollinen työ EU:n aluerahojen jakamisessa.