Lainaa vain

kolumni Eparissa lokakuu 2024

Vanhemmuuden alkupiste on kirkas ja räjähtävä, mutta myöhempi määränpää epäselvä.

Vastasyntynyt sylissämme emme voi kuvitella, että tämä pieni ihme kasvaa joskus suureksi ja astuu omille teilleen. Siinä hetkessä on kuvitelma ikuisuudesta.

Mikään ei ole kuitenkaan pysyvää. Vauvasta tulee taapero, taaperosta koululainen, ja lopulta käsissä on nuori, joka vaatii vapautta ja itsenäisyyttä. Jokainen vaihe tuo mukanaan luopumisen hetkiä. Jotkut ovat pieniä – ensimmäinen päivä päiväkodissa, kun lapsi jää aamuhämärissä leikkimään ilman kyyneliä. Toiset ovat suuria – yö poissa kotoa, muutto opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Tai kun kotiovelle ilmestyy ensimmäinen heila.

Lainaa vain.

Vanhemmuuteen liittyy luopumista alusta asti, mutta loppua kohden luopuminen on pysyvää. Vaikka lapsi palaa aina kotiin, ei hän enää koskaan palaa täysin samana kuin lähtiessään. Hänellä on omat elämänsä, omat valintansa ja ehkä jonain päivänä omat lapsensa, joille hän opettaa samoja asioita, joita me yritimme aikanaan.

Näissä hetkissä iskee vanhemmuuden kaksiteräinen miekka. Olemme kasvattaneet lastamme juuri tätä varten, mutta samalla menetämme sen, mitä olemme niin kauan pitäneet omana. Koti hiljenee ja kalenteri vapautuu lapsen menoista, emme ole enää samalla tavalla tarpeellisia.

Usein jäljelle jää tyhjyys. Ja liian iso asunto.

Lainaa vain.

On tietenkin niin, että näin sen kuuluu mennä. On päästettävä irti. Luotettava hyvään. Vanhemmuuden suurin oppitunti on juuri siinä, että opimme luottamaan lapsiimme. He osaavat, he pärjäävät, ja he tekevät omat virheensä – niin kuin mekin olemme tehneet. Meidän tehtävämme on olla taustalla, tukijana, joka uskoo kykyyn löytää oma tiensä.

Viimeistään silloin on myös hyvä haudata ajatus siitä, että lapset toteuttaisivat vanhempien toiveita tai unelmia. Ei, he toteuttavat vain omaa elämäänsä. Voimme laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta. Pyytää, että soitelkaa joskus. Tulkaa käymään.

Myös syyllisyys on osa vanhemmuutta. Meillä jokaisella on päiviä, jolloin olemme vetäneet vanhemmuutemme niin vihkoon, että hirvittää. Osaamme aikuisina olla kusipäitä, hermoheikkoja ja perkelettä huutavia tolloja.

Silti jokainen äiti ja isä on maailman paras. Ja ainoa.

Lopulta tärkeintä on ymmärtää, että olemme tehneet parhaamme. Lapsi ei tarvitse täydellistä vanhempaa, vaan riittävän hyvän – sellaisen, joka rakastaa ja päästää irti, kun sen aika on.

Jokainen tarvitsee epätäydellisen äidin ja isän.

Pasi Kivisaari

Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kesk)

Ässä hihasta

17 elokuun, 2021

Valtio on solminut maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksia suurimpien

Seinäjoki herättää monenlaisia tunteita

2 heinäkuun, 2021

Maakuntakeskus Seinäjoki herättää sekä maakunnan sisällä että sen ulkopuolella monenlaisia

Olosuhteilla on väliä

17 kesäkuun, 2021

Tiedämme, että liikunta lisää hyvinvointia ja urheilusuorituksen jälkeen on mukava

Ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon

20 toukokuun, 2021

Taas mennään. Olen ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon. Olen ollut valtuutettu vuodesta

Loistavia valtionavustuksia pohjalaisille liikunta- ja urheiluhankkeille!

20 huhtikuun, 2021

Tiedote Valtion liikuntaneuvoston pohjalaisjäsenet Strand ja Kivisaari:Loistavia valtionavustuksia pohjalaisille liikunta-

Todelliset voittajat

15 huhtikuun, 2021

Ethän ajattele, että syytän. Se ei ole tarkoitukseni. Kerron havainnoistani,

Liikunnan rahoitus on turvattava – tai edessä on kansanterveydellinen katastrofi

14 huhtikuun, 2021

Kannanotto 14.4.2021 Toimituksille                                     Julkaistavissa heti Keskustan kansanedustaja, valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja

Tulevaisuusarpajaiset

11 maaliskuun, 2021

Kannanotto 11.3.2021, Toimituksille, Julkaistavissa heti Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen, Keskustan rehtorikansanedustaja

Ilma, jota hengitämme

25 helmikuun, 2021

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus. Sen avulla voimme rakentaa maailmaa, jossa

Mumma

18 helmikuun, 2021

Hyvin iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa Suomessa nopeasti. Siinä missä 1970-luvulla