Ihmisen loppu

Astelin sisään, pidin kädessäni valkoista ruusua. Ovella ohjelmalehtisiä jakelivat omat lapseni, olivat komeasti puvuissa ja nyökyttelin heille isällisesti. Tervehdin vaitonaisesti puolituttuja ja istahdin alas. Olin kappelissa, jonka ikkunasta näkyi metsä. Pidin siitä maisemasta.

Keskellä oli valkoinen arkku. Siellä oli yhden ihmisen elämä. Yhden ihmisen päättynyt elämä.

Eturivissä istuivat lähimmät. Sureva leski, joka oli hoitanut miestää loppuun asti. Lapset ja lapsenlapset. He olivat surun peittämiä, puhumattomia ja totisia. En ollut lähiomainen, mutta läheinen. Muistelin sitä ihmistä. Sitä hienoa ihmistä. Ulkona oli syksyn värit. Hiljakseen putoavia lehtiä.

Hautajaisissa on – surun ohella – jotain hyvin kaunista. Siellä on pyhyys, hetkellisesti työntyvä kunnioitus elämää kohtaan. Siellä on rakkaus – arjesta paiskattujen ihmisten mykkä temppeli. Tummissa olevat ihmiset, hiljaisuus ja pyhät seremoniat. Ei ole mitään niin arvokasta kuin nyökkäys surevia omaisia kohtaan, ei ole mitään niin kaunista kuin ruusun asettaminen vainajan arkulle. Siinä on koko elämä. Paljaaksi riisuttu. Suloinen rehellisyys.

Siirryttiin muistotilaisuuteen. Tilaisuudessa puhui isänsä menettänyt ihminen. Hän oli kirjoittanut puheen – todella kauniin puheen. Hän kertoi kivuista, isänsä haavoista, viinasta, karismasta, lempeydestä, kaikesta kaipuusta. Katselin sitä ihmistä. Hän rakasti isäänsä. Hän puhui isälleen. Hän oli auki, hän oli rikki, hän oli ehjä. Ihmisen puhetta.

Puhumassa kävivät myös ystävät ja työkaverit. He muistelivat menneitä hetkiä – heidän elämänsä tähtihetkiä. Arkisia iltoja, kiireettömiä keskusteluja ja vuosikymmenien matkoja. Heidän yhteistä elämää. Sitä kuunnellessa muistin, että minullakin on ystäviä. En vaan oikeastaan koskaan soita heille. Juoksen omassa kuplassani. Suoritan elämääni, kunnes tulee ihmisen loppu.

On omituista, että tarvitaan hautajaiset ymmärtääkseen, mikä on oleellista. Se oleellinen on sitä, että näkee valkoisen arkun. Valkoinen arkku on kaunis. Sen sisällä on kuollut ihminen, jonka elämä on ohi. Sen sisällä on ihminen, jonka elämä on suuri. Arkun ympärillä on vaiteliaiden ihmisten joukko, jotka katselevat syksyistä metsää ja jatkavat elämää. Jäljelle jää tuhka, läpi sormien valuva pöly. Siinä kaikki.

Pasi Kivisaari

kansanedustaja (Kesk), Seinäjoki

Julkaistu Eparissa 16.10.2019

Puhe Seinäjoen uudelle kaupunginvaltuustolle

17 elokuun, 2021

Arvoisat kaupunginvaltuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston ja median edustajat, kaikki läsnäolijat ja

Ässä hihasta

17 elokuun, 2021

Valtio on solminut maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksia suurimpien

Seinäjoki herättää monenlaisia tunteita

2 heinäkuun, 2021

Maakuntakeskus Seinäjoki herättää sekä maakunnan sisällä että sen ulkopuolella monenlaisia

Olosuhteilla on väliä

17 kesäkuun, 2021

Tiedämme, että liikunta lisää hyvinvointia ja urheilusuorituksen jälkeen on mukava

Ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon

20 toukokuun, 2021

Taas mennään. Olen ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon. Olen ollut valtuutettu vuodesta

Loistavia valtionavustuksia pohjalaisille liikunta- ja urheiluhankkeille!

20 huhtikuun, 2021

Tiedote Valtion liikuntaneuvoston pohjalaisjäsenet Strand ja Kivisaari:Loistavia valtionavustuksia pohjalaisille liikunta-

Todelliset voittajat

15 huhtikuun, 2021

Ethän ajattele, että syytän. Se ei ole tarkoitukseni. Kerron havainnoistani,

Liikunnan rahoitus on turvattava – tai edessä on kansanterveydellinen katastrofi

14 huhtikuun, 2021

Kannanotto 14.4.2021 Toimituksille                                     Julkaistavissa heti Keskustan kansanedustaja, valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja

Tulevaisuusarpajaiset

11 maaliskuun, 2021

Kannanotto 11.3.2021, Toimituksille, Julkaistavissa heti Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen, Keskustan rehtorikansanedustaja

Ilma, jota hengitämme

25 helmikuun, 2021

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus. Sen avulla voimme rakentaa maailmaa, jossa